Sewatek – palveleva valmistusyritys

16.06.2022

Sewatek tunnetaan palokatkotuotteista niin uudis- ja korjausrakentamisen, kuin valmisosateollisuudenkin toimijoiden parissa. Ensisijaisesti olemmekin valmistusyritys ja asiantuntijuutemme pohjautuu valmistamiemme tuotteiden ja niiden käyttömahdollisuuksien tuntemiseen sekä pitkään kokemukseemme. Tämä osaaminen mahdollistaa tuotekehityksen, joka on meille ainoana suomalaisena palokatkovalmistajana liiketoiminnan elinehto.

Asiantuntijuus tuo mukanaan kuitenkin myös vastuun. Meille on tärkeää, että tuotteemme parantavat rakennusten paloturvallisuutta niiden täydessä potentiaalissaan, ja siksi haluammekin tuoda asiantuntemustamme myös suunnittelun ja työmaiden rajapintoihin.

Pitkästä yhteistyöstä hyötyä asiakkaalle

Palvelumme alkaa ensimmäisestä yhteydenotosta ja jatkuu ideaalitilanteessa ensimmäisestä työmaasta myös seuraavaan tilaukseen kumppanuutena, joka hyödyttää molempia. Mitä paremmin opimme tuntemaan asiakkaamme toimintatavat, ja he oppivat tuntemaan tuotteemme, sitä sujuvampaa ja tehokkaampaa yhteistyö asiakkaan näkökulmasta on. Saattaa selventää kokonaisuutta, jos ajatellaan tuotteitamme tukevan palvelun osia kronologisessa järjestyksessä.

Sewatek on palveleva valmistusyritys

Palokatkohaasteet on tarkoitettu ratkottavaksemme

Lähtökohtaisesti olemme aina asiakkaidemme tukena. Kokemuksemme palokatkotuotteiden toimittamisesta on laaja-alaista, ja meille on heitetty hyvin haastaviakin kysymyksiä. Esimerkiksi korjausrakentamisessa tulee eteen poikkeuksellisia tilanteita, joihin tulee silti löytää paloturvallinen läpivientiratkaisu. On vaikea ajatella palokatkoläpivienteihin liittyvää tilannetta, jossa meillä menisi sormi suuhun. Mitä aikaisemmin pääsemme keskusteluihin mukaan, sitä helpompi on auttaa ja löytää järkevin mahdollinen ratkaisu. Kalasataman tornitaloissa ja varsinkin ensimmäisessä ”Majakassa” S-sarjan tuotteita muokattiin varsin voimakkaasti korkean kohteen vaatimien järeiden ja tiheiden betoniraudoitusten vuoksi. Osaamistamme koeteltiin myös eräässä pakkasvarastoprojektissa, jossa hyväksytettiin rakennuspaikkakohtaisesti nimenomaan kyseisen kohteen vaativiin tarpeisiin sprinklerin kuivaputkille kehitetty lämpötilaeroja sietävä palokatkoläpivienti.

Apuvälineet, ohjeet ja piirustukset palokatkosuunnittelun tueksi

Tarjoamme suunnittelun eri vaiheisiin apuvälineitä, joiden avulla Sewatek-ratkaisut saadaan helposti luontevaksi osaksi suunnitelmia. Meillä on palokatko-, rakenne- ja tate-suunnittelun tueksi tarjolla kattava paketti esimerkiksi tuotedetaljipiirustuksia sekä suunnitteluohjeita. Lisäksi ylläpidämme tuotetietojamme ja työkalujamme ajantasaisina suosituimmissa suunnitteluohjelmistoissa ja tuotekirjastoissa. Kehitystyö tässä on myös jatkuvaa, sillä meille on tärkeää tukea suunnittelua ja tehdä se tuotteidemme osalta mahdollisimman helpoksi. Verkkosivuiltamme löytyvä palokatkovalitsin tuo myös ratkaisumme hyvin ulottuvillesi. Sieltä voit tarkastella vaihtoehtoja rakenteen materiaalin mukaan, eri muuttujien valossa.

Pidämme kiinni sovitusta laadusta, määristä ja aikatauluista

Kun suunnittelu ja tilaukset on tehty, on tietysti ensisijaisen tärkeää, että tilatut tuotteet löytävät työmaalle halutussa mitassa, halutussa määrässä sekä toivotussa aikataulussa. Tiedostamme, että palokatkotuotteet ovat vain yksi osa työmaan kokonaisuudessa. Takaiskut aikatauluissa tai laadussa vaikuttavat ja kertautuvat kuitenkin myös muihin työvaiheisiin ja siksi meille on kunnia-asia pitää kiinni sovitusta. Tunnemme rakennusalaa; tarpeet muuttuvat usein nopeasti ja uskallamme luvata, että pystymme toimittamaan palokatkoratkaisuja työmaiden tarpeisiin todella ketterästi myös kiireellisemmissä tapauksissa.

Sewatek on Suomen ainoa palokatkoläpivientejä valmistava yritys

Tukea palokatkojen asennukseen tarjolla

Kun tuotteet löytävät rakennuksille, niin apumme ulottuu tarvittaessa myös sinne. Opastamme asentajat mielellämme alkuun ja tarvittaessa tulemme näyttämään, miten tuotteemme asennetaan. Erityisen tärkeitä työmaatapaamiset ovat, jos vastaan tulee suunnitelmista poikkeavia ja yllättäviä tilanteita.

Asiakaspysyvyys tärkeä mittari

Meille Sewatekilla paloturvallisen rakentamisen edistäminen on intohimo, ja ainoana kotimaisena palokatkovalmistajana haluamme olla tuomassa palvelullamme lisäarvoa asiakkaillemme. Tärkein mittari tuotteiden ja niiden käyttöä tukevan palvelun oikean suhteen löytymiseen on se, tilaako meiltä kerran tilannut asiakas myös uudestaan. Iloksemme tätä tapahtuu varsin korkealla prosentilla. Se kannustaa meitä jatkamaan samalla tiellä, asiakkaidemme kumppanina myös jatkossa.