Uudistettu paikallavaluläpivienti helpottaa läpivientien asennusta entisestään  

28.03.2023

Kehitys kehittyy myös Sewatekin tuotteiden osalta. Päivitimme H-sarjan paikallavaluläpiviennin entistä helppokäyttöisemmäksi. Aikaisemmin metallista valmistettu tukiosa valmistetaan nyt kierrätettävästä ABS-muovista. Samaa runko-osaa hyödynnetään myös Kuorilaattaläpiviennissämme, jossa muutos vanhaan on ehkä vieläkin näkyvämpi pienentyneen koon ja keveyden ansiosta.

”Sopivan muovirakenteen löytäminen, joka vastaa jäykkyydeltään metallin ominaisuuksia, ei ole aivan yksinkertaista. Kun löysimme oikean lähestymistavan, niin uuden tuotteen kehittäminen, testaus ja tuotantoon vieminen ei ollut loppupeleissä kuin puolen vuoden projekti. Muovin hyödyt tulevat sen keveydestä sekä siitä, että tuotteessa ei ole enää teräviä reunoja.”, kertoo Sewatekin tuotekehityspäällikkö Sami Sihvola.

Käyttötarkoitus pysyy ennallaan, mutta käsiteltävyys paranee

Paikallavaluläpiviennin käyttötarkoitus pysyy ennallaan. Kuten muillakin valmisläpivienneillämme, saadaan tuotteen avulla läpiviennit asennetuksi jo valuvaiheessa välttyen esimerkiksi juotosvalulta tai ylimääräisiltä palokatkotöiltä. Asennustuen avulla saadaan palokatkoina toimivat Sewatek-läpivientiputket pidettyä paikoillaan valutöiden aikana. Uudistettu tuote on tuotu Sewatekin valikoimaan helmikuun alusta alkaen.

“Paikallavaluläpiviennin tukiosan valmistaminen muovista tuo monia etuja. Esimerkiksi korroosiota ei tarvitse pelätä. Myös käsiteltävyys paranee, sillä kevyempi ja hieman pienempi tuote on helpompi asentaa sekä kuljettaa.”, kertoo Sihvola.

Tuotekehitys on merkittävässä roolissa Sewatekin toiminnassa

Sami Sihvola on vastannut Sewatekin tuotekehityksestä jo yli 11 vuoden ajan. Hän onkin yksi pitkäaikaisimpia sewatekilaisia ja tuntee tuotteet paremmin kuin kukaan. Sihvolan toimenkuvaan kuuluu niin uusien tuotteiden suunnittelu ja testaus kuin olemassa olevien tuotteiden jatkokehitys. Tuotekehitys onkin erittäin merkittävässä roolissa Sewatekilla. Tuotteiden täytyy vastata asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin ja tehostaa työskentelyä konkreettisesti myös rakennustyömailla.

”On tärkeää muistaa kehittää myös entuudestaan hyviä tuotteita entistä paremmiksi. Uudistettu paikallavaluläpivienti on täydellinen esimerkki tästä. Tällä toimintatavalla pystymme mielestäni parhaiten vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin ja erottautumaan ratkaisuillamme. Se mikä on joskus ollut hyvä, ei välttämättä ole sitä enää muutaman vuoden päästä.”, kertoo Sihvola.