Sewatek – Palokatkovalmistaja Suomesta

15.09.2022

Sewatek on suomalainen palokatkovalmistaja, joka tunnetaan paloturvallisuutta ja kustannustehokasta rakentamista tukevien ratkaisujensa lisäksi myös yksilölliset tarpeet huomioivasta ripeästä palvelustaan. Kotimaisuus ja kotimaisen työn arvostaminen onkin nykyisin kriisistä kriisiin kulkevassa yhteiskunnassa tärkeä tukipylväs meille sisäisesti, mutta mielestämme siitä sopii olla ylpeä myös ulospäin: Sewatek Oy on nimittäin Suomen ainoa palokatkovalmistaja.

Kotimaisia palokatkotuotteita pitkällä kokemuksella

Sewatek on valmistanut läpivientituotteita jo 1990-luvun alusta lähtien. Palokatkotuotteet valikoituivat toimintamme keskiöön vuonna 2003, josta lähtien olemme valmistaneet palokatkoläpivientejä. Askolan tehtaallamme valmistettujen palokatkotuotteiden kotimaisuusaste on korkea, ja ne myös täyttävät Avainlippu-merkin kriteerit. Suosimme raaka-aineiden ja alihankkijoiden osalta kotimaisia toimittajia sekä toimijoita aina kuin se vaan on mahdollista.

Yksi toimintamme kulmakivistä on se, että tuotteemme toimitetaan työmaille niiden yksilölliset tarpeet huomioiden. Sen takia on jo laadunvalvonnankin vinkkelistä tärkeää, että valmistus on omissa käsissä. Tietenkin kotimaisen työn vaaliminen on meille tärkeää myös siksi, että pystymme valvomaan tuotteidemme laatua aivan eri tarkkuudella, kuin tapauksissa, joissa tavarantoimittaja on etäämmällä.

Hyötyä ja turvaa myös asiakkaan näkökulmasta

Lähellä valmistettu tuote antaa etua ja turvaa myös asiakkaan näkökulmasta. Toimitukset ovat nopeampia ja sujuvampia. Myös yllättäviin muuttujiin reagoiminen on ketterämpää, kun tavarantoimittaja ja sen oma valmistus on ”huutoetäisyyden päässä”. Jos ajatellaan vaikka saneerauskohteita, joissa ei koskaan voi tietää mitä seuraavan seinän takana lymyää, tarjoaa se huomattavaa etua, että ripeästi reagoiva palokatkokumppani pystyy vastaamaan tarpeisiin.

Isossa kuvassa myös yhteiskunta tarjoaa yllättäviä muuttujia, kuten olemme varsinkin viime vuosina joutuneet toteamaan. Covid, Brexit ja sota Ukrainassa ovat vain tunnetuimpia esimerkkejä tuotteiden saatavuuteen vaikuttavista myllerryksistä. Kriisien keskellä on tärkeää, että toimitusketju on läpinäkyvä, vakaalla pohjalla ja ennen kaikkea lähellä.

Vastuullisempia valintoja

Paikalliset hankinnat ovat tietenkin myös vastuullisempia valintoja. Hankkimalla palokatkotuotteet kotimaiselta valmistajalta tuet aina suomalaista yritystä ja kotimaista työtä. Ketterät ja järkevät logistiset ketjut ovat aina parempi vaihtoehto myös ympäristön kannalta. Ja tietenkin on tärkeää tietää, mistä työmailla käytetyt tuotteet ja materiaalit tulevat. Joutsenmerkki ohjaa kuluttajia, yrityksiä ja hankkijoita vastuullisempaan ja ympäristön paremmin huomioivaan kuluttamiseen ja tuotantoon. Sewatek-valmisläpiviennin kaltaisille tuotteille ei löydy Joutsenmerkki-kriteerejä, minkä vuoksi tuotteet itsessään eivät voi olla joutsenmerkittyjä. Ne esiintyvät yhteensopivien tuotteiden listalla, mikä mahdollistaa niiden vapaan käytön Joutsenmerkityissä rakennuksissa.

Meille kotimaisuus ja kotimaisen työn vaaliminen ovat tärkeitä arvoja. Sen takia on todellinen kunnia-asia olla Suomen ainoa palokatkovalmistaja ja jatkaa tuotekehitystämme sekä palokatkojen valmistamista omalla tehtaallamme. Paloturvallisuuden tulee olla alallamme tietenkin aina kaiken kehitystyön keskiössä. Yhtä tärkeää on kuitenkin kehittää myös tuotantoamme ja prosessejamme jatkuvasti kohti asiakasta sekä ympäristöä tiedostavampaa tekemistä.